AAMUPELAAJAT

Pelaamaan lähteminen ennen klubin aukeamista on mahdollista. Tuloskortteja löytyy klubin pääoven oikealla puolella olevasta postilaatikosta. Ilmoittauduthan caddiemasterille tauolla tai viimeistään kierroksen jälkeen. Ennen klo 07.00 pelaamaan lähtevät huomioittehan, että kentänhoitajilla on etuoikeus aamuisin. Teidän tulee siis antaa kentänhoitajille työrauha ja väistää tarvittaessa.

 

ALASTULOJÄLKIEN KORJAUS VIHERIÖLLÄ

Hyvä tapa on opetella säännöllisesti korjaamaan edes yksi alastulojälki griiniltä, vaikka se ei olisikaan oma. Alastulojälkien korjauksessa olisi tärkeää muistaa myös oikea korjaustekniikka. Reikää ei siis tule missään tapauksessa nostaa haarukalla ylöspäin, vaan paikata se niin, että siirtää ympäröivää maata reiän tilalle, kunnes reikä häviää. Nostamalla reikää haarukalla ylöspäin heinän juuri voi katketa, jolloin heinä kuolee.

>> Kuvalliset ohjeet


BÄGIKAAPPIVARASTO

Bägikaappivarasto on avoinna klubin aukioloaikojen mukaan. Bägikaapin vuokrauksesta voit kysyä caddiemasterilta p. 014 373 2310.

 

CARDIAID

CardiAid Sydänstartti – panostus asiakkaidemme turvallisuuteen.

Muurame Golf Oy on hankkinut asiakkaidemme turvallisuudeksi CardiAid AED Sydänstartin.

Miksi: Sydämen pysähtyessä kyse on minuuteista. Selviytymiseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka nopeasti uhri saa ensiapua, sydänhierontaa tai sähköshokin, mihin tarvitaan avuksi defibrillaattoria. Jokainen hoitamatta jätetty minuutti heikentää selviytymismahdollisuuksia noin kymmenellä prosentilla.

CardiAid Sydänstartti on suunniteltu paikkoihin, joihin avunsaanti kestää. Turvallisen ja tutkitun teknologian sekä selkeän suomenkielisen ohjeen ansiosta CardiAid sydänstarttia voi käyttää kuka tahansa, missä tahansa. Henkilökuntamme on tutustunut laitteen käyttöön.

>> Ohjeet hätätapauksen sattuessa


FAQ – Usein kysyttyjä kysymyksiä

>> Avaa tästä

 

GOLFAUTOT JA SÄHKÖKÄRRYT

Vuokrattavissa klubilta. Kenttämestari voi tarvittaessa kieltää golfauton käytön kentänhoidollisista syistä (mm. runsaiden sateiden jälkeen). Golfautojen vuokraus päättyy 5 tuntia ennen klubin sulkeutumisaikaa (2,5 tuntia, jos kyseessä 9 reiän kierros). Golfautojen käytössä tulee noudattaa golfautosta löytyviä ohjeita mm. ajoreittien suhteen.

 

ILMOITTAUTUMINEN

Vähintään 10 min ennen lähtöaikaa.

 

KATKENNEET TIIT KUPPEIHIN

Korjaattehan ystävällisesti katkenneet tiit talteen tiipaikoilta. Jos ette halua poimia omaan taskuun, niin niitä varten on jokaisella tiipaikalla olemassa mustia kuppeja. Katkenneet pystyyn jääneet tai pitkin poikin lentäneet tiit haittaavat sekä toisia pelaajia että kentänhoitohenkilökuntaa. Muistammehan huolehtia kentästä kuin omastamme.

 

KENTÄLLÄ TAPAHTUU TÄLLÄ VIIKOLLA

>> Viikko-ohjelma (kilpailut, tapahtumat, lounaslista, range- ja harjoitusalueet, kentänhoito jne.)

 

KENTTÄISÄNTÄ

Kenttäisäntä kiertää kenttäalueella, huolehtii pelin sujuvuudesta ja pelaajien viihtyvyydestä sekä turvallisuudesta. Lisäksi kenttäisäntä toimii oppaana kentällä neuvomalla tarvittaessa sääntö- ja etikettiasioissa. Kenttäisännän tavoitat numerosta 040 765 5369.’

 

KIERROSAIKA

Kenttämme 18 reiän ohjeaika on 4 h 29 min. Etuysi (väylät 1-9) 2 h 6 min, tauko (sis. siirtymän) 11 min ja takaysi (väylät 10-18) 2 h 12 min. Harjoituskierrokset tulisi pelata aina pistebogeyna (tarvittaessa pallo taskuun, kun pisteitä ei ole tulossa). Jos ryhmä etenee liian hitaasti, on kenttäisännällä oikeus puuttua asiaan, jottei hidas ryhmä sekoita muiden ryhmien pelitahtia. Se joka on valmis, lyö ensin.

 

KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN

>> Siirry sivulle

 

KILPAILUMÄÄRÄYKSET

>> Avaa tästä

 

LYÖNTIJÄLKIEN PAIKKAUS HIEKKASIEMENSEOKSELLA

Kaikista kärryistä löytyy pullot, jotka sisältävät hiekkasiemenseosta lyöntijälkien paikkaukseen. Seoksella voi kätevästi paikata jälkiä, joihin ei saa laitettua lyötyjä turpeita takaisin. Jos kärryssä ei ole valmiina pulloa tai käytät omaa kärryä / kannat bägiä, niin voit napata pullon mukaasi klubin edessä olevasta ”pullobaarista”. Bägikatoksesta löytyy lainattavia mustia kangaspusseja, joilla voi kuljettaa hiekkasiemenseosta mukanaan omissa kärryissä tai kantobägissä. Jos kaikki pussit ovat lainassa eli niitä ei löydy bägikatoksesta, löytyy niitä caddiemasterilta lisää. Jos pullo tyhjenee (tai on valmiiksi tyhjä), voit täyttää sen hiekkasiemenseoksella, joiden vihreitä täyttöastioita löytyy rangelta, klubin edustan ”pullobaarista” ja 3./12. tiiauspaikan vierestä.

 

PAR3 –kenttä

>> Siirry sivulle

 

PAIKALLISSÄÄNNÖT

>> Avaa tästä

 

PRISMAT LIPPUTANKOJEN PÄÄSSÄ

Olemme lisänneet lipputankojen päihin prismat, jotka auttavat etäisyysmittareita hahmottamaan tarkan mitan viheriölle. Huomioithan tämän laskiessasi lipun maahan. Ethän siis paiskaa lippua, KIITOS!

 

PUKUHUONEET JA VESSAT

Pukuhuoneet ja vessat ovat pääasiassa avoinna klubin aukioloaikojen puitteissa, poikkeuksena yläkerta (ks. aukioloajat). Kentältä löytyy kaksi vessaa. Toinen on väylän 6-tiiauspaikan takana oleva kuivakäymälä ja toinen väylän 12 tiiauspaikan / 14 viheriön välissä oleva vesivessa.

 

PYYPPÖLÄNTIE

Muistattehan noudattaa kentälle johtavan Pyyppöläntien nopeusrajoituksia ja huomioida samalla muutkin tienkäyttäjät. Tie on kapea, mutta kaksisuuntainen. Tiellä liikkuu myös lapsia polkupyörillä, joten erityinen varovaisuus on tarpeen.

 

RUOKATILAUKSET

Keittiö ottaa ruokatilauksia vastaan klo 10.30-18.00 ellei toisin ole ilmoitettu. Muulloin tarjolla ainoastaan vitriinissä tarjolla olevia tuotteita. Voit tarvittaessa tehdä tilauksen soittamalla puh. 0400 520 971.

 

SEURAN SÄÄNNÖT

>> Avaa tästä

 

SUJUVAN PELIN ABC

Miten 4 hengen ryhmä etenee sujuvaa tahtia ylittämättä ohjeaikaa?

>> Avaa tästä

 

TASOITUSMÄÄRÄYKSET

>> Siirry sivulle

 

TERÄSPIIKIT

Kielletty

 

UKONILMA / MERKKIÄÄNET VAARAN UHATESSA

Muuramen golfkentällä sijaitsee kaksi ukkossuojaa. Katso oheinen kartta. Ukkosen yllättäessä hakeudu joko klubille tai ukkossuojaan, jotka sijaitsevat väylän 4 tiiauspaikan vieressä ja väylän 13 viheriön oikeassa laidassa. Valitse itsellesi läheisin paikka, josta tarvittaessa on helpointa jatkaa peliä. LUE LISÄÄ

 

VÄRILIPUT

Käytämme värillisiä lippuja merkitsemään reiän sijaintia viheriöllä. Värikoodit ovat seuraavat: punainen lippu = reikä viheriön etuosassa, keltainen lippu = reikä viheriön keskiosassa ja valkoinen lippu = reikä viheriön takaosassa.

 

10-TII LÄHDÖT

Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tämä ei vaikuta pelaamiseen mitenkään muuten kuin että poikkeuksellisesti ensin kierretään takaysi ja sitten vasta etuysi. Tämä käytäntö edesauttaa kentän tasaisempaa kulutusta ja antaa 9-reiän kiertäjille mahdollisuuden pelata takaysi vaihtelun vuoksi.

 

10-VÄYLÄN SOITTOKELLO

10-väylän punaisen tiiauspaikan kohdalle on laitettu soittokello, jonka äänimerkki kuuluu klubin terassilla. Kun ryhmä on lyönyt kaikki avauksensa, tulee lähtiessä painaa nappia merkiksi seuraavalle ryhmälle, joka voi alkaa siirtyä kohti tiiauspaikkaa. HUOM! Lyöttehän avauslyönnin vasta kun edellä menevä ryhmä on lähestymässä viheriötä, jotta välit pysyvät tasaisina.

 

 

TUTUSTU PALVELUIHIMME!

Tarjolla golfopetusta, monipuoliset harjoitusalueet sekä kodikkaasta klubitalostamme löytyvät klubiravintola, pro shop sekä wc- ja pukeutumistilat miehille ja naisille.

>> LUE LISÄÄ

Etsitkö tätä? 

Jos et löytänyt etsimääsi, niin...

>> KLIKKAA TÄSTÄ


 Kyllä, nopeasti
 Kyllä, pienen etsinnän jälkeen
 En löytänyt