Kapteeniston kevätkirje 2026



Hyvät Muurame Golfin jäsenet,



Kevät tekee jälleen tuloaan ja uusi golfkausi on aivan nurkan takana. Talven jälkeen odotus kentälle pääsystä on varmasti monella jo korkealla – pian nähdään taas viheriöillä!

Kapteenistossa on tapahtunut muutoksia, ja kapula on siirtynyt tälle kaudelle Katjalle ja Lasselle. On suuri ilo ja kunnia päästä toimimaan tässä roolissa seuramme hyväksi. Haluamme kiittää väistyvää kapteenistoa Saria ja Jussia pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta seuran eteen tehdystä työstä - saimme suuret saappaat täytettäviksi.

Ladykapteeni Katja Åkerström
Asun Muuramen Seunavuoressa ja golfista on tullut minulle tärkeä osa arkea viimeisen kuuden vuoden aikana. Parasta lajissa on ulkona liikkuminen ja yhdessä tekeminen – sekä tietenkin ne hetket, kun peli kulkee. Perheeseeni kuuluu golfaava puoliso sekä 16-vuotias jackrussellinterrieri. Golfin lisäksi viihdyn myös mm. tenniskentällä. Ennen golfiin hurahtamista ratsastus oli iso osa elämääni noin 25 vuoden ajan. Sinä aikana ehdin omistaa kolme hevosta ja kilpailla kouluratsastuksessa, joten liikunnan ja eläinten parissa on tullut vietettyä paljon aikaa.
Seuratoiminta on minulle sydämen asia. Muurame Golfissa olen saanut olla mukana useamman vuoden naistoimikunnassa sekä vuoden ajan myös Oy:n hallituksessa. On hienoa päästä nyt jatkamaan tätä polkua ladykapteenin roolissa ja olla mukana rakentamassa hyvää yhteishenkeä seurassamme.

Kapteeni Lasse Pakkanen

Olen intohimoinen golfari ja pitkäaikainen Muurame Golfin jäsen - suoritin green cardini Riihivuori Golfissa noin 30 vuotta sitten. Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista jo kotipesänsä jättänyttä tytärtä, sekä kotona Muuramen Tervamäessä asuva kannustava vaimoni, joka on vasta ottamassa omia haparoivia ensiaskeleitaan tämän hienon lajin parissa.
Haluan toimia kuuntelevana, reiluna ja helposti lähestyttävänä kapteenina sekä edistää seuran jatkuvaa kehittymistä ja aktiivista seuratoimintaa. Golf on minulle ennen kaikkea kokonaisvaltaista hyvinvointia tarjoava harrastus, jossa pelaamisen ja harjoittelun ohella tärkeää on vahva golfkulttuuri, yhteisöllisyys, hyvä golfkäyttäytyminen ja pelaajaystävällinen ilmapiiri, jossa jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi. Odotan innolla tulevia kohtaamisia kentällä.


Vuosi 2026 on Muurame Golfille erityinen juhlavuosi – täysimittainen kenttämme täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana seura on kasvanut ja kehittynyt, mutta säilyttänyt sen tärkeimmän: yhteisöllisyyden ja hyvän fiiliksen kentällä. Juhlavuosi tarjoaa hienon mahdollisuuden muistella menneitä, mutta myös rakentaa yhdessä tulevaa.

Tänä vuonna Suomen Golfliiton teemana jatkuu “Jätä hyvä jälki” -kampanja. Sen ydin on lopulta hyvin yksinkertainen: golf ei ole vain oma suoritus, vaan yhteinen kokemus. Kentällä vietetään usein useita tunteja yhdessä, ja jokainen meistä vaikuttaa siihen, millainen tunnelma kierrokselle syntyy.


Hyvän jäljen jättäminen tarkoittaa paitsi kentästä huolehtimista – alastulojälkien korjaamista, bunkkereiden haravointia ja roskien keräämistä – myös sitä, miten kohtaamme toisemme. Pienet teot ratkaisevat: tervehdys ykköstiillä, kannustava sana pelikaverille, kiitos kierroksen jälkeen. Golf opettaa huomioimaan muita ja kunnioittamaan yhteistä ympäristöä – asioita, jotka tekevät lajista ainutlaatuisen.

Haluammekin kannustaa jokaista meistä pohtimaan tulevalla kaudella: millaisen jäljen minä jätän – kentälle ja pelikavereille?

Kannustamme kaikkia jäseniä osallistumaan aktiivisesti seuran tapahtumiin, kilpailuihin ja yhteisiin hetkiin kauden aikana. Yhdessä tekeminen on seuramme suurimpia vahvuuksia.

Toivotamme kaikille aurinkoista, iloista ja onnistunutta golfkautta 2026. Nähdään kentällä!


​​​​​​​
Iloisin golfterveisin,
ladykapteeni Katja & kapteeni Lasse