16.06.2023 19:26
Katsaus SM-kilpailuiden 2. päivään
Reikäpelin hienoutta päästiin todistamaan perjantaina moneen otteeseen, kun SM-kilpailujen toinen kilpailupäivä pelattiin Muurame Golfin kentällä. Päivän 28 ottelusta peräti 12 venyi päätösreiälle, ja muutamaan otteeseen ratkaisu jouduttiin hakemaan jatkoreikien kautta.
Yksi jatkorei’ille venyneistä otteluista oli Eetu Isometsän ja Sami Santalan puolivälieräottelu perjantaina iltapäivällä. Santala teki 17. reiälle birdien, jonka turvin hän siirtyi yhden reiän johtoon. Isometsä osoitti kuitenkin urheilijanhermonsa lyömällä viimeisellä reiällä avauksensa griinille ja puttaamalla pitkän eagle-putin reikään. Eaglen turvin Isometsä tasoitti ottelun, ja edessä oli jatkoreikä. Siinä Santalan avaus karkasi oikealle, eikä hän päässyt enää kunnolla yrittämään Isometsän kukistamista.
Isometsälle matsissa oli muutakin panosta kuin pelkästään paikka lauantain mitalipeleihin.
”Olemme Samin kanssa parhaita kavereita, ja tässä pelattiin melkein enemmän maineesta ja kunniasta kaverusten välillä kuin siitä, kuka pääsee huomiselle”, Isometsä naureskeli.
Aamun ensimmäisessä pelissä Isometsä oli kukistanut Tuomas Nukarin 2/0, ja sekin ottelu ratkesi vasta viimeisellä reiällä.
Viimeiseen päivään miesten sarjan ykkössijoitettu lähtee kirkkaalla ajatuksella.
”Minulla on yksi tavoite huomiselle, ja se on kulta”, Isometsä sanoi napakasti.
Lauantaiaamun välierässä Isometsä kohtaa Oskari Nikun. Toisessa ottelussa kohtaavat Sampo Ståhl ja Saku Ellilä.
Paragolfareiden sarjassa hurjinta vauhtia piti Hirsala Golf Clubin David Barber, joka kukisti Jari Vihanteen 8/7. Barber jakoi kiitosta voitostaan apunaan olleelle caddielle.
”Markku oli minulla caddiena tänään, ja tämä on hänen kotikenttänsä. Hänestä oli suuri apu. Heräsin aamulla viideltä ja ajoin Helsingistä tänne. En tunne kenttää yhtään, niin Markku on ollut tosi arvokas. Hänen ansiostaan tämä voitto tuli”, Barber kertoi.
Barber kohtaa välierässä Simo Kosusen, ja Jani Savolainen pelaa puolestaan Sami Kankkusta vastaan.
Naisissa välieriin tiensä selvittivät Sara Pihlajamäki ja Aino Kiiskilä sekä Lisa-Maria Vaitovaara ja Hanna Hänninen.
Pihlajamäki pääsi perjantain aamupelissä kohtuullisen helpolla, kun hän kukisti Ella Merilän selkeästi 6/5. Iltapäivällä olikin toinen ääni kellossa, kun hän taisteli jatkopaikasta Bettiina Törmästä vastaan. Ottelu päättyi lopulta 2/1 Nokia River Golfin pelaajan eduksi.
”Tämä toinen rundi oli tosi tiukka. Siellä tehtiin vuoron perään birkkuja ja pareja. Peli ratkesi lopulta tuossa 17:llä, kun upotin birkun”, Pihlajamäki hihkui iloisena.
”Olen innoissani. Tämä on ensimmäinen kerta tässä kisassa, ja muutenkin ensimmäinen kerta, kun voitan 18 reiän reikäpelikisassa yhtään peliä. Toivottavasti hyvä puttaaminen jatkuu huomenna.”
Lauantain välierät käynnistyvät aamulla kahdeksalta. Mitalipelien pariin päästään puolen päivän jälkeen.
Muuramen golfseuraa edustava Erika Ek hävisi tänään tiukasti viimeisellä reiällä, vaikka hallitsi omaa peliään pitkään. Muuramen golfseuraa paragolfareiden sarjassa edustava Esa Järvinen putosi 14 väylän jälkeen 5/4 tuloksella.
Teksti ja kuvat Juha Hakulisen käsialaa, viimeinen kappale Muuramen pelaajista lisätty jälkikäteen cädärin toimesta.