Muuramen Golfseura ry:n puheenjohtajan tervehdys


Arvoisa Muuramen Goflseuran jäsen

Olen vuodenvaihteessa saanut kunnian aloittaa Muuramen Golfseuran uutena puheenjohtajana. Aikaisemmin toimin kilpailu-, koulutus- ja tasoitustoimikunnan puheenjohtajana sekä hallituksen jäsenenä. Harrastuspalettini on varsin laaja, mutta golfin lisäksi huolehdin toimintakyvystäni lähinnä pelaamalla sulkapalloa ja käymällä kuntosalilla. Olen kotoisin Helsingistä, mutta muuramelaistunut vuonna 2006. Melko lailla saman tien ostin osakkeen ja liityin Muuramen Golfseuran jäseneksi.

Muuramen Golfseura on aktiivinen ja kasvava seura. Koronavuosina alkanut lajin suosio on jatkunut ja jäsenmäärä on ollut jatkuvassa kasvussa. Viime vuonnna ylitettiin jo 1800 jäsenen raja. Kasvavan jäsenmäärän myötä toimikuntien rooli seuratoiminnan toteuttajina korostuu. Niiden on kyettävä tunnistamaan kohderyhmässä tapahtuneet muutokset ja huomioitava se toiminnan suunnittelussa. Tavoitteena on tarjota monipuolista toimintaa kaikille seuran jäsenille.

Kasvaneen jäsenmäärän johdosta seuran sisäisiä toimintoja on kehitetty ja toimintaa pyritään tekemään avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Seuran hallitus on valmistellut yhdessä toimikuntien kanssa seurakäsikirjaa, jossa on kuvattu hallituksen, eri toimikuntien ja toimihenkilöiden tehtäviä ja vastuita. Käsikirja julkaistaan kevään aikana seuran kotisivuilla. Myös seuran strategia tarkastetaan ja päivitetään vastaamaan muuttunutta tilannetta. Osana strategiatyötä hallituksella on kevään aikana kunnianhimoisena tavoitteena laatia myös seuran arvot. Siitä lisää kevään kuluessa.

Omalta osaltani haluan edistää seurassa avointa vuorovaikutuskulttuuria. Toiminnan kehittäminen vaatii avointa ja rakentavaa vuoropuhelua ja jäsenistön mielipide on meille tärkeä. Mikäli sinulle herää ajatuksia seuratoimintaan liittyen tai olet kiinnostunut osallistumaan toimikuntien toimintaan, ota yhteyttä minuun, hallituksen tai toimikuntien jäseniin. Toimikunnat tarvitsevat joukkoonsa lisää aktiivisia seuratoimijoita!
Turvallista kesän odotusta !

Petri Martikainen