Senioreiden kevätmatka 12.-14.5.2025


Seniorien kevät matka suuntautui tällä kertaa kotimaahan ja Varsinais Suomeen.

Matka alkoi 12.5.2025 aikaisin aamulla Harjukadun tilausajopysäkiltä, josta suunnattiin Muurame Golfin klubille noutamaan seuraavat autoon nousijat. Viimeiset kyytiläiset tulivat kyytiin Halpahallin parkkipaikalta ja niin matka saattoi jatkua kohti Aura golfia, joka oli meidän maanantaipäivän pelipaikka.

Matka taittui mukavasti ja välikahvit kerettiin juoda Lähdesjärven ABC asemalla.

Kun lähestyttiin Aura Golfia niin kyllä oli kaunista, valkovuokkoja oli tienvieret valkoisenaan, kyllä silmät nauttivat.

Ennen peliä nautittiin hyvä lounas ja sitten pelin ääreen, Aura Golfissa oli erittäin viehättävä miljöö, paljon vanhoja tammia, harmi kun eivät olleet vielä vihreänä, mutta puut jo itsessään olivat komeita. Pelin jälkeen siirryttiin Kultaranta Resortiin, jossa yövyimme 2 yötä. Illalla oli Kultarannan pääravintolassa meille tarjolla iltaruokaa ja sitten huilaamaan ja odottamaan seuraavaa pelikierrosta.

Tiistaina aamupalan jälkeen alkoi pelikierros Kultarannan pääkentällä, kierroksen jälkeen oli tarjolla lounas ja sitten huilia. Illalla käytiin syömässä Heineken Housessa, jossa meillä oli pizzailta. Oikein oli maittavat pizzat.

Keskiviikkona pelattiin vielä Kankaisten Golf, ja kun maanantaina ja tiistaina ilmat olivat olleet oikein suosiolliset, niin keskiviikkona sitten tuuli oli aivan valtaisa. Piti kyllä etsiä vaatekertoja päällensä, että tarkeni.

Pelin jälkeen lounastettiin ja sitten se tärkein eli palkintojenjako, sen suorittivat Paavo ja Eija. Miesten 3 päivän kisan voitti Pekka Ruuskanen 93 pisteellä ja toiseksi pelasivat samoilla pistemäärillä Pauli Autio ja Pauli Nuutinen, joilla molemmilla oli 91 pistettä. Neljänneksi kisassa tuli Juha Sorri 90 pisteellä.

Naisten kisan voitti Kirsi Kunnari 99 pisteellä, toiseksi kisassa tuli Leena Martinmäki, kolmas oli Leena Martikainen 72 pisteellä ja neljäntenä meidän Kaarina Salonen 70 pisteellä.

Olihan meillä tietysti se kaikkien odottama A-sarja ja siinäkin moni sai mukavan muiston matkalta kotiin vietäväksi.


Toivottavasti kaikilla oli mukava matka ja saitte kivoja pelikokemuksia.



Kiitos kaikille mukana olleille.




Seniori toimikunnan puolesta

Eija Lindqvist