Historiasta nykyhetkeen

Muurame Golfin ja vuotta täyttävän Muuramen Golfseuran tarina sai alkunsa vuonna 1994 Riihivuoren rinteillä. Tuolloinen par3-kenttä oli oikea talkoovoimien ja yhdessä tekemisen taidonnäyte!
32 perustajajäsenen voimin pelaajat huolehtivat itse viheriöiden kunnostustöistä, pelin sujuvuudesta ja kentän viihtyvyydestä. Hyvän yhteishengen voimin selvittiin alkutaipaleen monista vastoinkäymisistä. Muuramelaiset golffarit eivät haasteiden edessä luovuttaneet, vaan kenttää hoidettiin ja rakennettiin edelleen talkootyötunteja laskematta. Usko yhteiseen tavoitteeseen ja yhdessä tekemisen voimaan oli jo tuolloin kaiken toiminnan perusta.

Ahkeruuden perikuvasta, pienestä mutta sisukkaasta työmuurahaisesta tuli tuolloin golfyhteisön symboli ”Muuris”. Muuris koristaa yhä tänäkin päivänä patsaan muodossa golfklubin edustaa, muistuttaen meitä mahtavasta yrittäjähengen ja yhteistyön voimasta! Yhteen hiileen puhaltaminen on nyt ja aina osa kenttäkulttuuriamme!


2000-luvun alku oli golfin osalta hyvin vilkasta aikaa. Golfin suosio kasvoi yleisesti ja Riihivuori Golf ry perusti Muurame Golf Oy:n 6.2.2001. Nykyisen kentän 6 ensimmäistä väylää (nykyiset väylät 1 ja 5-9) avattiin 5.8.2002. Kentän viralliset avajaiset pidettiin 31.8.2002, jolloin mm. Aleksanteri Jurvasen ehdotuksesta kenttä ja klubi siunattiin ortodoksisin menoin.

9-reikäisen kentän loput kolme väylää avattiin 19.6.2003 Juhannusmittelöt-kilpailun yhteydessä.

18-reikäinen kenttä otettiin pelikäyttöön 11.8.2006 ja avajaisjuhla pidettiin 12.8.2006.

Muurame Golfin alkutaipaleelta asti, 18 vuoden ajan yhtiötä ansiokkaasti luotsannut Hannu Ahvenjärvi luopui vetovastuustaan v. 2018 lopulla, jolloin Joonas Nieminen siirtyi nykyiseen toimitusjohtajan pestiin. Hannunkin toki löytää yhä golfkentältä, tätä nykyä kiitellyn kenttäisännän roolista.

​​​​​​​
Golfin pelaaminen on noussut viime vuosina aivan uuteen suosioon. Luonnosta nauttiminen, liikunta ja terveydestä huolehtiminen on ihmisille nyt ennennäkemättömän tärkeitä asioita ja golf harrastuksena on yksi oiva tapa toteuttaa näitä kaikkia!

​​​​​​​Nyt 20 vuotta myöhemmin Muurame Golf on suositumpi kuin koskaan ja kiitos siitä kuuluu siitä koko golfyhteisölle! 20-vuotisen taipaleensa aikana Muurame Golf on määrätietoisella toiminnallaan saavuttanut oman, arvostetun asemansa Suomen golfkartalla. Toiminnan jatkuva kehittäminen on avainasemassa tulevaisuudessakin.

​​​​​​​

Tekstin koonnut: Tanja Kauppinen


Linkkejä Muurame Golfin historiaan:

>> Rannankylän kentän avaustiedote 20020728.pdf

Vanha kenttä Riihivuoressa suljettiin 4.8.2002, jolloin siellä pelattiin päätöskilpailu.

>> 4.8.2002 Riihivuoren kentän päätöskilpailun tulokset

Kentän avauskilpailu pidettiin 17.8., sponsorina Muuramen kunta.

>> 17.8.2002 kentän avauskilpailun Greensome tulokset
​​​​​​​

Vuosien varrelta-juhlajulkaisu Muuramen Golfseura ry 20v 2014​​​​​
​​​​​​​Juhlajulkaisun teksti: Matti Härmälä (P.Mäkisen tekstin pohjalta)
Kuvat: Launo Ohra-aho, Seppo Kivelä , Kirsi Helin ja MGS arkistot


Kuva 1. 5.8.2002 Aleksanteri Jurvanen on juuri lyönyt avauslyöntinsä 1. väylällä. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy väylä 1 ja kuvan keskellä rakenteilla oleva väylä 10. Ja kuten kuvasta näkyy, niin ns. uusista väylistä (jotka otettiin käyttöön vuonna 2006) ei ole vielä tietoakaan, koska väylän 1 ja 10 viheriöiden takana on täysimittainen metsä. (Kuva Urpo Hautanen)

Kuva 2. 12.8.2002 väylä 1 (Kuva Urpo Hautanen)

Kuva 3 Laajennusosan rakenteilla v. 2005. Kuva otettu 7.väylän viheriöltä.

Kuva 4. Kentän laajennusosan avajaiset elokuussa 2006. Vasemmalta oikealle Vilma Virenius, Hannu Ahvenjärvi, Ari Ranta-aho, Lassi-Pekka Tilander, Santero Kujala, Esko Helin, Teemu Pätsi ja Marjo Salmenkivi.