Muuramen senioringolfaajien pelimatka Viroon 8.-11.5.2023

Jo perinteeksi muodostunut Muuramen senioreiden kevätretki suuntautui Viron kolmelle kentälle. Odotukset olivat korkealla, kun 32 osanottajaa kömpi maanantaina 8.5. aamupäivällä Ykkösmatkojen juhlavanmustan bussin kyytiin ensin Harjun tilausajopysäkiltä ja toinen sakki Muuramen Shelliltä. Martti ”Mara” Kivikangas oli taas saanut lähtö porukan kasaan ja toimi rauhallisena matkanjohtajana viimeistä kertaa -omien sanojensa mukaan! Toisena matkanjohtajana ja kuskinamme toimi Ykkösmatkojen Jukka Kuiri, joka savolaisen lupsakkaaseen tyyliin höysti jutuillaan kyytiläisiä mm. kertomalla isoisänsä taloudellisen ajotyylin nikseistä ja omista kuljetusreissujensa jännittävistä hetkistä.
Maanantai meni Pärnuun matkustamiseen, mutta tiistaina saatiin jo ottaa bägit bussista ja kokeilemaan talven jälkeistä pelituntumaa. Ensimmäinen pelikenttä oli White Beach Golf, joka on Pärnun lahden välittömässä läheisyydessä. Kentän on suunnitellut Kosti Kuronen, ja kenttä avattiin 2004. Alueella on paljon vettä niin joen kuin tekojärvienkin muodossa, mikä saattoi tuottaa kapeiden väylien lisäksi joillekin murheita! Ryhmälle saatiin järjestettyä yhteislähtö, mikä lyhensi päivän mittaa. Pelikierrosten jälkeen nautimme klubeilla aina aterian.
Keskiviikkona pelasimme Pärnu Bay Golf Linksissä, joka puitteiltaan ja klubirakennuksen tasoltaan oli reissun ”kruununjalokivi”. Etuysi kierrettiin kauniissa mäntymetsikössä, ja takaysi kiertyi merenrantaan. Tyypillistä olivat suuret, hiekkaiset waste-alueet ja syvät greenibunkkerit. Kentän on suunnitellut Lassi Pekka Tilander, sama mies kuin Muuramen kentänkin, joskin yhtäläisyydet jäävät tähän! Pelipäivään sisältyi Ykkösmatkojen kilpailukierros, jonka miehissä voitti hurjalla 42 pisteen tuloksella Heikki Muhonen ja naisissa vei voiton Marjatta Taipale 36 pisteellä.

Viimeisenä pelipäivänä torstaina pelattiin Tallinnan kupeessa Rae Golfissa, jossa myös edellismatkalla pelattiin ensimmäinen kierros. Silloinen sateinen, hyytävän kylmä ja tuulinen sää oli nyt vaihtunut auringon lämpöön, joka sai pallot lentämään aina vaan pidemmälle greeneillä, jotka olivat jonkin verran ehostuneet edellisvuodesta!
Ja sitten kolmen pelipäivän yhteistulokset. Pistebogey-peleissä oli kärki seuraava:

  1. HEIKKI MUHONEN 109 P 1. ANNE HAUTANEN 109 P
  2. ERKKI JAALA 109 P 2. KAARINA SALONEN 105 P
  3. PETRI MARTIKAINEN 104 P 3. TUULA KAUHANEN 100 P


Merimatkat Viron ja Suomen välillä taittuivat Tallinkin siisteillä ja hyvin varustetuilla laivoilla MyStarilla ja MegaStarilla. Menomatkalla saattoi nauttia laivan buffesta tai ala carte -pöydästä ja palatessa taas vaikkapa täydentää kosmetiikka- ja juomavarastoja. Oli kätevä siirtyä laivasta poistuessa/laivaan mennessä uloskäynnin lähellä olevaan bussiin. Siirtymät niin Helsingin päässä kuin Tallinnassakin olivat yllättävän hitaita vauhtiin päässeiden katutöiden vuoksi. Aikataulut pitivät silti hyvin, eikä mistään myöhästytty!

Vaikka Maralla ei (taas omien sanojensa mukaan) ollut kummoisia suhteita sään herraan, meitä pelaajia suosi hyvä, kuiva ja aurinkoinen sää koko pelimatkan ajan. Sää lämpeni päivä päivältä, ja saimme siksi nauttia kesän lämmöstä ja kukkaloistosta ja muuttolintujen sirkutuksesta jo Viron puolella.
Kun kukaan ei kuuntele ohjeita, joku myöhästyy sovitusta lähdöstä tai unohtaa tavaroita hotelliin tai bussiin, ollaan retkellä, joka toi mieleeni taannoiset koululaisten luokkaretket. Mara kuitenkin säilytti malttinsa, rauhoitti hätääntyneitä ja jaksoi toistaa ohjeet aina uudestaan. Arvostan. Me pelikaverit muistimme Maraa pitkäaikaisesta työstä seniorimatkojen järjestäjänä. Homma on vaatinut paljon aikaa, ja Maran iso panos Muurame Golfin vapaaehtoistyössä on merkittävän arvostuksen arvoinen asia. Sa oled toelline Supermees luki kiitoskortissamme. Vaikka teksti on viron kieltä, sen ymmärtämiseen ei tarvita googlekääntäjää!

Toivomme Maran käyttävän lahjasumman omaksi virkistykseksi, piristykseksi ja iloksi!
Se on sitten tattista vaan kaikille!

Muistiinmerkitsi
Anna-Kaisa Jaala